Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2012

One of the wonders of the word is going down, it's one of the blunders of the world no-one cares enough

Haluaisin kovasti olla inspiroitunut, mutta hitto vie kun en ole. Tarvitsisin nyt kovasti uusia juttuja elämään. Tässäpä siis muutamia asioita mun puutostilalistalta kaiken kansan iloksi koska oon säälimätön julkisesti asioista valittaja.

Ensinnäkin kaipaisin kovasti mielenkiintosta seuraa.  Mieli tekisi puhua siisteistä, hulvattomista ja epäilemättä totaalisen epäkatu-uskottavista jutuista liekeissä aamuyöhön asti. Jätin just ison osan tämänmielistä väkeä pääkaupunkiseudulle, ja mulla on jo ikävä.




-Uusi hyvä anime/manga ois kanssa jees. Katsoin Hajime no Ipon loppuun ja innoittunut oloni taisi samanaikaisesti katketa seinään. Mun fanitus tätä sarjaa kohtaan ylsi 76:ssa episodissa niin kovalaatuisiin mittoihin, että oon löytänyt itteni useammin kuin kerran youtubesta fangirlaamasta Jack Dempseytä neljän aikoihin aamulla. Mutta ei muuten joka muija voi väittää tietävänsä mikä on Dempsey Roll!




(Joo ja mä todellakin nautin tästä juonikehityksestä, mahtavaa sanoisinko :'D)


-Ja sit vikana kohtana jotakin ulkonäöllistä. Mulla on jälleen niitä kausia kun mikään vaatekaapin sisällön tuotteista ei näytä eikä tunnu omalta, enkä oikeen tiedä mikä tuntuisi. Mutta yksi asia on varmaa; jotain uutta on saatava. Ainoa konkreettinen kuolausobjekti jonka olen löytänyt on tässä allaoleva hiuskuva, jota tapitan villisti aina tasaisin väliajoin.




Sanat ei riitä, kattokaa nyt niitä..! Omat kutrini ovat toki vielä liian lyhyet ja auttamattoman paatuneen tummat eikä tommosen vaalean osion tekeminen ois luultavasti puolen vuoden itkupotkuraivarikäsittely, mutta joskus vielä..!

Jep mutta ei mulla muuta, joten jatkan tylsyyskuolemaa loppuillan. Perinteinen eka kouluviikko joulun jälkeen, ei voi muuta sanoa.

ps! Jos joku osaa kertoa miten ton saakelin headerin saa keskelle blogia oisin ikikiitollinen..

lauantai 6. marraskuuta 2010

Elementissäni

Heips jälleen! Päädyin ensimmäistä kertaa aikoihin ilman halloween-meikkiä ihmisten ilmoille, kun Tiia tuli meillepäin viettämään viikonloppua. Aamulla vaatekaapin syövereitä kaivaessani huomasin, etten ollut käyttänyt erästä paitaa sen jälkeen kun ostin sen melkein puoli vuotta sitten reililtä kyseisen naisen kanssa (wtf)?. Koekäytin sen kohtaamisen kunniaksi. Olen muuten palavasti rakastunut (pitkästä aikaa käytän tota ilmaisua!!11) tohon jättirusettiin!



Päädyimme Omenaan tekemään sitä, minkä osaamme parhaiten: syömään ja omassa tapauksessani kittaamaan kahvia. Päädyn todennäköisesti äitiysvaateosastolle jo ennen joulukinkkua ;__;




Illan mittaan söimme myös tortilloja ja joimme yhteensä neljä litraa LAITTIKOKISTA, kuinka säälittävä yritys pitää linjansa :'D

Mulla on muuten uusi musiikillinen rakkaus, Porcupine Tree. Syksy ja progerock kuuluvat yhteen!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Möggeilyä

Mikä siinäkin on, että tekemistä on aina liikaa tai ei laisinkaan? Niin asia tuntuu olevan ainakin tän bloggailun suhteen: kuluu kuukausia ilman mitään merkinnän arvoista, ja sitten kahden viikon sisällä tulee puolen vuoden edestä asiaa. Oon niin hidas, etten pysy perässä x__x

ANYWAY. Oltiin viikonloppuna Charlotan mökillä Inkoossa. Reissuun kuului muunmuassa terveellistä ruokaa, hyviä keskiöisiä televisiosarjoja ja helppoja Trivial Pursuit -kysymyksiä eli pizzaa, pornoa ja arvaamalla-koko-pelin-läpi TP..

Kotona pakaste päätti pimahtaa, ja jouduttiin vääntämään koko sen sisältö valmiiksi ruoiksi :D Sitä kautta saatiin mökkeilylle mukaan noikin roiskeläpät. Lopputulos oli, että olisi pitänyt ottaa kahden sijasta vähintään kolme, hups...



Suomiko ei ole kaunis maa?



Joku herkkä hetki Tiian kanssa... ja alla Luka, Charlotan aivan ihana "pikku"piski



Mutta mukavaa oli, ja mielellään menisin tonne uudelleenkin! Tosin en tiedä kuinka pahasti matkalla ulkohuussiin pakastuisi kuukauden, parin päästä kun jo nyt meinasin kuolla kylmään :D


Toisiin uutisiin: päätin viimein sivistää itseäni ja katsoa Totoron. En yleensä ole tykännyt Miyasakin leffoista, mutta toi oli aivan ihana. Miksen ole enää neljävuotias!? ;__;

tiistai 12. lokakuuta 2010

Kahviholistin elämää

Namm nammm nammmmm..




Tämmöisiä sulautettuja suklaapatukoita löytyi Ison Omenan Robert's Coffeesta tänä maanantaina, kun päädyimme Sofian ja Charlotan kanssa sinne syömään rahamme. Kuuden kupin aamukahveja seurasi hektisehkö olo ja innoittunutta kuvamateriaalia, jonka haluan tottakai jakaa kanssanne!



Koko kopla koolla. Ja sitten tyhmiä posetuksia Seppälään menijöiden kulkuesteenä:



Tosta sydämestä tuli kerta toisensa jälkeen epämuodostunut :'D



Pakollinen pärstäkuva. Nukuttu on..





Asiaton oleskelu kielletty, tosiaankin. Roskiksille kiipeilykin on ihan asiallinen harrastus..




I BELIEVE I CAN FLYYYYYY


Ton jälkeen päädyimme vielä Helsinkiin moikkaamaan Anniinaa ja Siniä. 70% ajasta meni parkkipaikanmetsästykseen Kaivarin syrjäkujilla ja loput 30% vietimme epämääräisissä pitserioissa ja kuppiloissa hyvän viinin kera. Kameran akku kuitenkin tilttasi ennen kuin pääsimme niin pitkälle asti, joten kuvamateriaali koostuu ainoastaan Charlotan ottamasta, sekavasta videosta, johon saattaa erittäin epätodennäköisesti törmätä It's N Time! :ssa. Melkeinpä toivon, että se jätetään lisäämättä :'D

Mutta se olisi jälleen töitä, yhteentoista yöllä. RAHAN TULOA EI VOI ESTÄÄ!
eikä menoa, jos pääsemme suunnitellulle Japaninreissulle asti..

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tätä on odotettu

Tänään tapahtui tämmöisiä:



Tiivistettynä, rakastan tota. Väri on juuri se oikea punertavanruskea -siis ei musta, mikä saa mut näyttämäänluurangolta, ja punertava ilman, että näytän ylikypsältä tomaatilta. Parasta tässä on kuitenkin, että Tuksu-look on poissa! Näytän itseltäni!

Ja oli muuten mun pienen elämäni ensimmäinen kerta, kun hiusväristä tuli oikeasti väripurkin kannessa virnistelevän naikkosen värin sävynen! :'D Olen positiivisesti yllättynyt.

Blodit RIP! (ei tuu teitä ikävä.)


Hiustenvärjäyksen innoittamina minä ja Tiia (jonka hiukset värjäsi muuten meikäläinen!) päätettiin lähteä viereiseen pusikkoon haahuilemaan.




Tiian hiusten rinnalla mun tukka on kaukana punaisesta!



Ilmetty pikkumyy? :D



Tuuli teki minut euforiaiseksi ilmeisestikin



Ja siis toi mun tukka sitten <3__<3>

Huomaa ehkä hiukkasen paremmin minkä väriset silmät mulla on.



Yhteistyönä saatiin aikaan myös kyseinen jääpuikkoherra.
Vilkutukset kaikille!

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kyläluuta

Ensimmäinen kunnon hengähdystauko pariin viikkoon oliskin sitten tässä ystäväiseni!

*Aikataluni pähkinänkuoressa*

- 17 ja 18 päivä: Tiian synttärit ja seuraavana päivänä baari. Suht iloinen meno vielä tässä vaiheessa.
-20 päivä: äidin synttärit, joululahjapaniikki!
- 24 päivä: Vietin joulua: söin liikaa, surustuin ja heti perään ilostuin lahjoista (PLEIKKARI2!!1). Isä sai kehitysmaahan vuohen, nice.
- 26 päivä: Ryntäsin viettämään Anniinan synttäreitä DTM:ään. Päivänsankari ei ollut oikein vedossa, eikä Infinity soinut.
-28 päivä: Melissan synttärit Redrumissa, jonne en meinannut päästä sisään :/ Putken merkit olivat liikaakin näkyvissä..
-31 päivä uusivuosi. Ei pitänyt mennä baariin. Parvekkeelle lentäneen raketin jälkeen päätimme että baari oli sittenkin asiallinen paikka. Ja olihan se. Infinity!


Nyt olisi sitten vuorossa Sofian synttärit, katsotaan onko koko homma hitti vai huti. Itsestäni voin sanoa sen verran että olen ollut pirteämpikin! :'D


Ensikertaan, ja ehkä jopa kuvien kanssa~
~~Karlos~~