Belle ja terassikauden avajaiset

Pahemmanlaatuista ja turhaa kuvaspämmiä luvassa yo:ita ja oikeaa elämää odotellessa. Tiedän, että teitä kiinnostaa mun rappioitunut elämä ihan vitusti! :D

Olin kahden viikon kuumeräkätaudin jälkeen ensimmäistä kertaa ulkona, kun jo monessa blogissa mainittu helleaalto iski Helsinkiin. 20:n asteen innoittamana uskaltauduin jälleen vetämään hameen niskaan, ja kun vaaleansiniseen puhvihihamekkoon lisättiin rusetti, näytin kummasti Kaunottaren ja Hirvion Belleltä.


Mekko: äidin vanha, ILMAINEN!
Kengät: Vegabond, 39e
Rusetti: Kicks, 5e


Mätsäsimme Anniinan kanssa rusetteinemme hyvin yhteen. Harmi vaan, että tässä kuvassa surkeasti näkyvä vihreä rusetti katosi illan aikana paikkaan x ja d. Huomatkaa myös jälleen tummunut tukkani! YO:issa näytän siis toivottavasti juurikasvuttomalta.



Sitten alkoikin grillaus grillimestari Sofian johdolla...


.
..Ja se terassiolutkausi. Alla oleva kuva selittää varmasti paljon lopuista kuvista. Kai näissäkin jonkinmoista komedia-arvoa löytyy, siis jos on joku muu kuin me. Ja ainiin, ps. En ole raskaana. Enkä kehitysvammainen.




Känniinalla ja mulla on aina ollut tarve näyttää mahdollisimman akrobaattisen typeriltä kaikissa kuvissa. Nämä eivät ole poikkeus. Lisäksi tässä vaiheessa soi muistaakseni biisi: "Vaarallinen painajainen, arvaamaton huono nainen." Fiilikset sen mukaisia.








Sofia ei oikein lämmennyt, jännä..


Myöhemmin illalla siirryimmekin sitten Ruttopuistoon istuksimaan ja sieltä (paskaan) Ale-pubiin. Opitte tästä postauksesta ainakin sen, että Alea kannattaa välttää :D Meno meni muutenkin niin villiksi, että rikoin korkokenkäni ja angstasin lopun iltaa. Ja ps, (jälleen,) älkää haukkuko baarissa pokejen työtä. Ne ei tykkää siitä.



Ja kuten monta kertaa ennenkin, aamumäkin kutsu oli pakottava. Jokainen, joka on ollut Finnkinon mäkissä katsomassa tanssivia puliukkoja tietää miksi. Kävelimme lopulta aamuruskossa kotia kohti -omassa tapauksessani suoraan töihin lähtevien vanhempieni syliin. Hyvä minä! (noot.)

Elämäni evoluutio

Eksyin nostalgiapuuskassani vanhojen kuvien äärelle, ja millaista settiä sieltä löytyikään! Pään sisällä tapahtuvat myllerrykset ovat aina näkyneet mun tapauksessani myös pukeutumisessa -olen siis ollut aikoinani erittäin tyylikäs. Katsokaa ja kauhistukaa!


Vaihe 1: Nörtti



Ikää kypsät 13 vee, kiinnostus ulkonäöstäni: nolla. Käytin häpeilemättä siskoni vaatteita, ja meikistä en ollut kuullutkaan. Katu-uskottavuuteni olikin sitten reippaasti nollan alapuolella -olin se hikke, jota kiinnostivat lähinnä koulu ja fantasiakirjat.


Vaihe 2: Pissis
Jos jotain tyylivaihetta historiassani häpeilen, niin tätä 8'D



14 ikävuoden taitteessa tajusin, että kaikki muut olivat kasvaneet tosi cooleiksi ja aikuisiksi kesäloman aikana (lue: porukasta oli tullut järkyttäviä teinejä). Niinpä yritin epätoivoisesti pysyä massan mukana, ja tulos oli suhteellisen kammottava. En todellakaan tiennyt mitä tein, ja en ikinä ole viihtynyt huonommin missään tyylissä kuin tässä.


Vaihe 3: Emo kid

Yhdeksännellä luokalla tajusin viimein että ei helvetti. Heitin vanhat, neonväriset kuteeni kaapin perälle, ja aloin etsimään omaa tyyliäni. Samoihin aikoihin alkoi myös oma murrosikäni kunnioitettavasti muita jäljessä. Ja ainiin, se teiniangsti.





Ja niinhän siinä kävi, että musta tuli paatunut emo. Tajusin viimein, että mulla ei ollut kavereita ulkonäköni takia ja yhyy yhyy angst. Sitten hankin vielä tietokoneen, jonka avustuksella tutustuin herkkään asiaan nimeltä emo-tyyli. Lopputulos: paljon yläperspektiivikuvia, pandakajalit ja Linkin Parkin angstisia lyriikoita. Itselleni ja muille uskottelin kivenkovaan olevani punk-rockkari. .__.


Vaihe 4: Scene, part. 1

Vanhojentanssien aikaan kyllästyin viimein rypemään itsesäälissä, ja pahin emoilu jäi pitkälti taakse. Sitten kuulin uudesta tyylistä, nimeltä scene.








Täytyy myöntää,että toi tyyli on edelleen musta kivan oloinen. En ikinä ryhtynyt siihen pakonomaiseen scene-tyylin neonvärihelvettiin, vaan pidin siinä oman, tummansävyisen pohjaväreen.

Ulkomaailmalle tosin kerroin edelleen olevani rockkari, mutta jopa musiikkimakuni muuttui selvästi scenerock -painotteiseksi. Hollywood Undead ja Avril Lavigne olivat mielestäni mielettömän katu-uskottavia. Mitä helvettiä.

Vaihe 5: Scene, part 2





Sain jossain vaiheessa päähäni värjätä hiukset sinisiksi, mikä osoittautui elämäni tukkakatastrofiksi. Harjoittelijalla värjätty letti oli kuukausia täyttä purkkaa, ja malli täysi painajainen. Scene-kauteni loppui kuin seinään, ja vanhat punk-rock -tyyliset vaatteet alkoivat jälleen houkuttaa.


Vaihe 6: Kohti naisellisuutta



Sitten tuli kesä, ja sen mukana uusi itsetunto, musiikkimaku ja kauneusihanne. Totesin viimein kyllästyneeni iänikuiseen farkut+toppi -yhdistelmään. Kaivoin ainoan omistamani hameen esille, ja pyörin siinä aina kun voin. Huomasin pitäväni naisellisista vaatteista, ja niinpä aloin ihan tietoisesti vääntämään tyyliäni poispäin poikamaisesta.





Tyylini muuttuikin suhteellisen nopeasti ääripäästä toiseen. Tulevan talven aikana huomasin ihastuneeni peruuttamattomasti lyhyisiin mekkoihin ja korkeisiin korkoihin. Näytin naiselta, ja rakastin sitä. Ainoa asia, mikä uudessa lookissa haittasi, oli tuo Tuksu-tukka. Onneksi tästä ei ole pitkä matka nykyisyyteen, jossa olen päässyt eroon siitäkin! :---)


Eli se siitä. Toivottavasti ette traumatisoituneet! :'D

Vapunjälkeinen snif -tila

Kaveripiirissä riehunut kuume-yskä-räkätauti iski viimein meikäläiseenkin. Ihan omaa vikaani -riekuin vapun ulkona tihkusateessa mekko päällä. Jumalainen mekko. Olo oli siinä sen verran kesäinen, että olen päättänyt ottaa tämän _kevätflunssan_ vakuutuksena siitä, että talvi on ohi!



Eli näissä kuteissa pyöriskelin ensin Mupin synttäreillä ja sitten Ruttopuistossa. Asuun kuului vielä muutama rullaa serpentiiniä ja paksut sukat (joiden piti estää tämä orastava flunssa, jei). Ei varmaan tarvitse mainita, että rakkauteni tuota vyötä kohtaan ei ole laimentunut yhtään~

Sitten vielä bravuuriksi tullut tuskainen katse kameraan.
Mun silmien muoto on yksinkertaisesti sellainen, että näytän joko tosi ovelalta tai kidutetulta Bambilta. Mutta saattepahan jonkinlaista käsitystä meikistä jne :'D

Tukka on kyllä taas haalistunut varjoksi entisestä (verratkaapa vaikka edellisen postauksen tummanruskeisiin!) Väripaketin ostoa siis tiedossa lähitulevaisuudessa. Ajattelin myös pätkäistä tuon varsin emoisan otsatukan kun vielä näen sen takaa edes jotain.

Tässä tervehtymisen jälkeen mun olisi tarkoitus tarttua uudelleen auton rattiin. Olen onnistuneesti vältellyt aihetta kaksi kuukautta, mutta nyt olo on sellainen että ei helvetti. Pari kolaria on ihan ok kun miettii paljon tästä kyseenalaisesta ajotaidosta joutui pulittamaan. Ja Sofia on lupautunut estämään mun pahimmat itsemurhayritykset pelkääjän paikalta.

Toivottakaa siis onnea! (tartteen sitä.)