Elämäni evoluutio

Eksyin nostalgiapuuskassani vanhojen kuvien äärelle, ja millaista settiä sieltä löytyikään! Pään sisällä tapahtuvat myllerrykset ovat aina näkyneet mun tapauksessani myös pukeutumisessa -olen siis ollut aikoinani erittäin tyylikäs. Katsokaa ja kauhistukaa!


Vaihe 1: Nörtti



Ikää kypsät 13 vee, kiinnostus ulkonäöstäni: nolla. Käytin häpeilemättä siskoni vaatteita, ja meikistä en ollut kuullutkaan. Katu-uskottavuuteni olikin sitten reippaasti nollan alapuolella -olin se hikke, jota kiinnostivat lähinnä koulu ja fantasiakirjat.


Vaihe 2: Pissis
Jos jotain tyylivaihetta historiassani häpeilen, niin tätä 8'D



14 ikävuoden taitteessa tajusin, että kaikki muut olivat kasvaneet tosi cooleiksi ja aikuisiksi kesäloman aikana (lue: porukasta oli tullut järkyttäviä teinejä). Niinpä yritin epätoivoisesti pysyä massan mukana, ja tulos oli suhteellisen kammottava. En todellakaan tiennyt mitä tein, ja en ikinä ole viihtynyt huonommin missään tyylissä kuin tässä.


Vaihe 3: Emo kid

Yhdeksännellä luokalla tajusin viimein että ei helvetti. Heitin vanhat, neonväriset kuteeni kaapin perälle, ja aloin etsimään omaa tyyliäni. Samoihin aikoihin alkoi myös oma murrosikäni kunnioitettavasti muita jäljessä. Ja ainiin, se teiniangsti.





Ja niinhän siinä kävi, että musta tuli paatunut emo. Tajusin viimein, että mulla ei ollut kavereita ulkonäköni takia ja yhyy yhyy angst. Sitten hankin vielä tietokoneen, jonka avustuksella tutustuin herkkään asiaan nimeltä emo-tyyli. Lopputulos: paljon yläperspektiivikuvia, pandakajalit ja Linkin Parkin angstisia lyriikoita. Itselleni ja muille uskottelin kivenkovaan olevani punk-rockkari. .__.


Vaihe 4: Scene, part. 1

Vanhojentanssien aikaan kyllästyin viimein rypemään itsesäälissä, ja pahin emoilu jäi pitkälti taakse. Sitten kuulin uudesta tyylistä, nimeltä scene.








Täytyy myöntää,että toi tyyli on edelleen musta kivan oloinen. En ikinä ryhtynyt siihen pakonomaiseen scene-tyylin neonvärihelvettiin, vaan pidin siinä oman, tummansävyisen pohjaväreen.

Ulkomaailmalle tosin kerroin edelleen olevani rockkari, mutta jopa musiikkimakuni muuttui selvästi scenerock -painotteiseksi. Hollywood Undead ja Avril Lavigne olivat mielestäni mielettömän katu-uskottavia. Mitä helvettiä.

Vaihe 5: Scene, part 2





Sain jossain vaiheessa päähäni värjätä hiukset sinisiksi, mikä osoittautui elämäni tukkakatastrofiksi. Harjoittelijalla värjätty letti oli kuukausia täyttä purkkaa, ja malli täysi painajainen. Scene-kauteni loppui kuin seinään, ja vanhat punk-rock -tyyliset vaatteet alkoivat jälleen houkuttaa.


Vaihe 6: Kohti naisellisuutta



Sitten tuli kesä, ja sen mukana uusi itsetunto, musiikkimaku ja kauneusihanne. Totesin viimein kyllästyneeni iänikuiseen farkut+toppi -yhdistelmään. Kaivoin ainoan omistamani hameen esille, ja pyörin siinä aina kun voin. Huomasin pitäväni naisellisista vaatteista, ja niinpä aloin ihan tietoisesti vääntämään tyyliäni poispäin poikamaisesta.





Tyylini muuttuikin suhteellisen nopeasti ääripäästä toiseen. Tulevan talven aikana huomasin ihastuneeni peruuttamattomasti lyhyisiin mekkoihin ja korkeisiin korkoihin. Näytin naiselta, ja rakastin sitä. Ainoa asia, mikä uudessa lookissa haittasi, oli tuo Tuksu-tukka. Onneksi tästä ei ole pitkä matka nykyisyyteen, jossa olen päässyt eroon siitäkin! :---)


Eli se siitä. Toivottavasti ette traumatisoituneet! :'D