Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2011

On rankkaa olla köyhä opiskelija -tonttumies

Oon viimepäivinä osoittanut paatuneimmankin samurain kalpeaksi vetävää itsekuria ja jäänyt kotiin möllöttämään tän tautini kanssa vaikka aivot sanookin että tämä äärimmäisen tylsistymisen multihuipentuma saa mut kohta kilahtamaan. Myös unirytmi on mulla helkkarin hyvässä kondiksessa; kello kolme aamulla on ilta jos mun aivoja on uskominen. En kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi aamuöisen tylsyyden tappamiskeinona on niin paljon inspiroivampaa kipittää Chocobolla ympäri maita ja mantuja ja kirota playeri -Cloudin naiselämää kuin esim. nukkua...

 Täytynee myöntää että samuraismaisuudestani huolimatta mulla oli yksi päivä kun sorruin ja lähdin kaupungille, joskin vaan etsiskelemään joululahjoja. Joo ja synttärilahjoja ja valmistujaislahjoja ja ties mitä kissanristiäislahjuksia -jostain äärimmäisen rasittavasta syystä puolet mun kaveripiiristä ja suvusta on päättäneet että joulukuu on hyvä idea juhlia kaikki lahjansaamisjuhlat läpi. Oon totaalisessa vararikossa, mutta onneksi loisin joulun ajan vanhemmilla joten omaan oloon ei mene rahaa penniäkään  o/




Ton hienon sensuroinnin alla on siis kaverin lahja jonka paketoin ennen kaupungille lähtöä. Olis toki ihan jees opetella muokkaamaan kuvia tällä laitteella joskus..? Itseasiassa mulla ois vielä tänään ohjelmassa muutamankymmenen muun lahjan paketointi, joten näissä meiningeissä eteenpäin elämässä. Huomiseen, eli jouluaattoon jos jaksan silloin kirjuroida tänne (todennäköisesti jaksan, koska helvetti ei jouluaattonakaan tapahdu mitään fiksua ennen ilta kuutta).

AINIIN PS!

Löysin ElfQuest -nimisen sarjiksen uudestaan, ja tää on parhautta! Olin suurin fani joskus yläasteella, ja täytyy myöntää että tää on ihan hyytävän korni sarja hetkittäin, mut nostalgiat on katossa. Jos dikkaa fantasiaa niin todellakin suosittelen!




lauantai 2. tammikuuta 2010

Kyläluuta

Ensimmäinen kunnon hengähdystauko pariin viikkoon oliskin sitten tässä ystäväiseni!

*Aikataluni pähkinänkuoressa*

- 17 ja 18 päivä: Tiian synttärit ja seuraavana päivänä baari. Suht iloinen meno vielä tässä vaiheessa.
-20 päivä: äidin synttärit, joululahjapaniikki!
- 24 päivä: Vietin joulua: söin liikaa, surustuin ja heti perään ilostuin lahjoista (PLEIKKARI2!!1). Isä sai kehitysmaahan vuohen, nice.
- 26 päivä: Ryntäsin viettämään Anniinan synttäreitä DTM:ään. Päivänsankari ei ollut oikein vedossa, eikä Infinity soinut.
-28 päivä: Melissan synttärit Redrumissa, jonne en meinannut päästä sisään :/ Putken merkit olivat liikaakin näkyvissä..
-31 päivä uusivuosi. Ei pitänyt mennä baariin. Parvekkeelle lentäneen raketin jälkeen päätimme että baari oli sittenkin asiallinen paikka. Ja olihan se. Infinity!


Nyt olisi sitten vuorossa Sofian synttärit, katsotaan onko koko homma hitti vai huti. Itsestäni voin sanoa sen verran että olen ollut pirteämpikin! :'D


Ensikertaan, ja ehkä jopa kuvien kanssa~
~~Karlos~~

maanantai 21. joulukuuta 2009

Jouluisaa

Lumiakka tässä hei! Porukat lähtivät kierosti laivalle ja jättivät mulle koiranulkoilutuksen kun pahimmat lumipyryt iskivät pihapiiriin. Mahdoimme elikon kanssa olla mainio näky: täysin kinoksiin hautautunut pikkupiski vetämässä neljään vaatekerrokseen sonnustautunutta tyttöä, joka ei näe mitään umpijäisten silmälasejensa takaa. No, ainakin naapureilla oli hauskaa.

Jouluun onkin sitten enää viikko. Lahjat edelleen ostamatta, joulusiivous vaiheessa ja pipareidentekopäivä tuntematon. Tottahan toki jätän aina kaiken viimetinkaan, mikäs sen mukavampaa! Oikeastaan ainoastaan joulufiiliksen hankkiminen on kondiksessa. Itseäni niskasta ottamisen sijaan olen harjoittanut muuta erittäin kehittävää toimintaa: lintsasin koulusta ja jäin kotiin breedaamaan chocoboja.
Karla kaheksantoista ja puoli vee tässä, morjensta vaan.


Wwwark.

Ja tosiaan vietettiin Tiian synttäreitä pari päivää sitten! Kuvamateriaali tulee myöhemmin, mutta tässä tiivistys tapahtumista.

RAX:issa hankin Mafiaryhmittymääni lukuisia uusia jäseniä samalla kun ahdoin itseni räjähdyspisteeseen pizzalla ja cockis laitilla. Ja tottakai seuraavana päivänä ennen baariin lähtöä syötiin LISÄÄ, tälläkertaa nuudeleita. Lihotuskuuri mukavassa vaiheessa jo ennen joulua <3__<3
Itse baarikäynti oli varsin kahvilamainen keikka paitsi ehkä Krissellä, joka movesseista päätellen oli palannut iässä taaksepäin vaiheeseen "Dancing queen, young and sweet only 17~". Itse kuolin korkokengissä illan viimeiset tunnit (mutta ainakin näytin hyvältä!!!)
Mutta mikä tärkeintä, synttärisankarilla tuntui olevan hauskaa! Piparidrinkki ja tanssilattia näyttivät maistuvan.

Mutta nyt suuntaan eteenpäin elämässä, ja menen katsomaan vaatteita huomista koulun kirkkoa varten! Ajattelin lauleskella fiiliksissä oman aikani ja suunnata lahjaostoksille. En ole vielä täysin toivoton!!!

T. Don Hauki (Carlos, Man of love)

lauantai 12. joulukuuta 2009

Lompakkoni anoreksia

Pakkaset ja piparkakut iskivät kunnolla tajuntaani tämän viikon aikana <3___<3 Vietin parit pikkujoulut hyvässä ja myös vähemmän hyvässä seurassa: esimerkiksi Black&White christmas-partyissa nähty Johanna Tukiainen oli mielenkiintoinen ilmestys. Se tyllihirviöhame meni ehkä vähän yli?

Leikin vähän kameralla ennen lähtöä black&whiteen, materiaali on kaunista~


Kaveri teki emokid-kauteni muistoksi korun xD

Sain näköjään orgasminkin. (kuvassa pointtina tukka)


Mutta sellaista siellä.
Juhlimisen lomassa olen ehtinyt juttelemaan kavereiden kanssa kunnolla, olen iloinen siitä. Pitkälti hallitsemattomista avautumisista johtuen elelen nyt sellaisessa mielenrauhassa että joulunodotuskin maistuu (pitkälti piparilta<3) .

Semmoinen ongelma on kuitenkin vielä meneillään, että mulla on nyt elämäni pahin vaatekriisi sitten teini-iän alun. Homman nimi on, että teinikausi tuntuu olevan loppumaan päin (ainakin toivon niin), ja vanhat "coolit" vaatteet näyttävät lähinnä naurettavilta. Huppari+farkut -tyyli on ihan okei joskus, mutta paljon mieluummin näyttäisin tältä:


(Miinus toi herutuspose, if you know what I mean 8'D)
Mutta siis korkkareita, mekkoja, nykyistä pidempi ja tummempi tukka ja olisin onnellinen! <3___<3 Tämä alkanut naisellistumiskausi tappaa mun ennestään anorketisen lompakon...


Tulevalla viikolla olisi sitten vuorossa kauppareissu Anniinan kanssa (shoppailuterapiaa), Tiian syntymäpäivät (lahjakin on melkein valmis...NOOT), ja ISO LAHJASTRESSI eiapuaaaaa. Rahaakaan ei ole, saa nähdä miten tästäkin selvitään.

Mutta nyt glögiä ja ENSIKERTAAN!


ps. Ihme on tapahtunut: koulukuvani on ihan ok! Vähemmän kahvia voisin kyllä juoda kultahymyn poistamiseksi, ja noi hiukset on angst -____- Mutta muuten jees!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kello on puoli kolme, toivotan teille hyvää huomenta!

Nukuin juuri elämäni ensimmäiset koulunjälkeiset päiväuneni. Sellaisten pitäisi kai "piristää" ja "tehdä olo paremmaksi", mutta vielä mitä. Äsken hankintun kokeumuksen nojalla julistan teille kaikille, että päikkäreiden jälkeen olo on kun olisi joutunut heräämään kahtena aamuna yhden vuorokauden sisällä. Kuolemaa. -___-

Mutta kuten huomaatte, vaihdoin viimeinkin blogiosoitetta! Edellinen osoite päätti pimahtaa: se ei enää suostunut lataamaan kuvia, pitämään blogitietoja niiden oikealla paikalla jne. En tajua mikä siihen meni. Verinen taistelu Karla vs. paha blogger kesti useita kuukausia, mutta taistelumoraalini hiipui viimein viime viikonloppuna. Blogger sai jäädä juhlimaan luovutusvoittoaan Stray-blogin suhteen (hävisin koneelle!!) kun itse loin uuden osoitteen. Onneksi uusi Vicious Delicious on uskomattoman paljon parempi kuin Stray!
Edeltävästä kuvasta tulikin mieleeni, että kamerani on camnapattu. Aina kun rakas siskoni käy kotona a) jääkaappi tyhjenee b) vaatekaappini ryöstetään c) kamera katoaa ;___; Takaisinryöstöretki senkun venyy, eikä kuvia ole tulossa nyt vähän aikaan. Tällaiset jutut sattuu tietysti aina sillon kun olisin ostanut paljon uutta tavaraa ihan teidän iloksenne!

Yhden kuvan voin kuitenkin jakaa kanssanne. Kauhistuin sen verran paljon kun törmäsin siihen Infected Mushroomin sivuilla, että olisi rikos olla laittamatta sitä kaikkialle 8'D

Jep, toi musiikkiorgasminen yksilö tossa edessä olen minä.

Ihana keikka. Musiikki oli paljon enemmän kuin sitä perinteisä Lady Gagaa ja Britneytä. Psykedeelistä musiikkia, todellakin. Illan kohokohta oli kuitenkin henkilökohtainen kädenpuristus ja kumarrus IM:n keyboardplayeriltä I.Zeniltä. En ylensä harrasta fanityttöilyä mutta sen jälkeen..
Infected Mushroom. Oioi. Namnam. <3___<3

Tulevaisuudessa ei sitten olekkaan varaa konsertteihin eikä mihinkään muuhunkaan mukavaan. Joulu ja sen mukana lahjastressi iskivät salakavalasti ensilumen myötä. Lisäksi liian moni kaverini täyttää 18 joulun alla. Rahaa palaa. Ja mikä pahinta, tyhmä, tyypillinen tilini sanoo "EI".
Ei olisi pitänyt käyttää niin paljon rahaa kirjoitusten jälkeiseen angstausshoppailuun ;___;

18 vee -synttärirumba alkaa jo ensiviikonloppuna, kun Karlos kyyditään kohti pusikkoa nimeltä Inkoo Jennin syntymäpäiviä viettämään! Puliämmät kokoontuvat, ja Uraali Moska (+raha) virtaavat jälleen~

Ei muuta tällä kerralla. Kommentteja, ehdotuksia ja muuta mukavaa otetaan vastaan!

T: Karlos, man of love~

ps. Purin porkkanaa, ja mun suussa oleva ikuisuushammasrauta meni puolivälistä poikki! Nyt suussa törröttää viiden sentin pitunen pätkä rautalankaa enkä saa sitä irti, apuaaaa....

pps. Eikö porkkanoiden pitäisi olla hyväksi hampaille?!