keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Iguana, kaikkien janoisten sankari

Oon semi kiireinen nyt, mutta ajattelin kuitenkin läimäyttää verkkokalvoillenne kauantoivotun kuvaspämmin eräältä kohtalokkaalta Iguanakeikalta! Meinigeissä mukana Anniina, Sofia, Saara ja Sini. Australialaiset lelut ovat portti TURMIOOON!





Yksi illan ensimmäisistä Anniina-kuvista. Ja porukka vielä kyselee, mistä liikanimi Känniina on kotoisin...




Stoppp in the name of mojito!!!!





Ja ei mulla muuta tällä kertaa :D Teen aika pian postauksen Iivanasta ja luultavasti myös mun uudesta tukasta, mutta voi olla että se jää vasta halloweenin jälkeiseen aikaan. Näkyillään!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Möggeilyä

Mikä siinäkin on, että tekemistä on aina liikaa tai ei laisinkaan? Niin asia tuntuu olevan ainakin tän bloggailun suhteen: kuluu kuukausia ilman mitään merkinnän arvoista, ja sitten kahden viikon sisällä tulee puolen vuoden edestä asiaa. Oon niin hidas, etten pysy perässä x__x

ANYWAY. Oltiin viikonloppuna Charlotan mökillä Inkoossa. Reissuun kuului muunmuassa terveellistä ruokaa, hyviä keskiöisiä televisiosarjoja ja helppoja Trivial Pursuit -kysymyksiä eli pizzaa, pornoa ja arvaamalla-koko-pelin-läpi TP..

Kotona pakaste päätti pimahtaa, ja jouduttiin vääntämään koko sen sisältö valmiiksi ruoiksi :D Sitä kautta saatiin mökkeilylle mukaan noikin roiskeläpät. Lopputulos oli, että olisi pitänyt ottaa kahden sijasta vähintään kolme, hups...



Suomiko ei ole kaunis maa?



Joku herkkä hetki Tiian kanssa... ja alla Luka, Charlotan aivan ihana "pikku"piski



Mutta mukavaa oli, ja mielellään menisin tonne uudelleenkin! Tosin en tiedä kuinka pahasti matkalla ulkohuussiin pakastuisi kuukauden, parin päästä kun jo nyt meinasin kuolla kylmään :D


Toisiin uutisiin: päätin viimein sivistää itseäni ja katsoa Totoron. En yleensä ole tykännyt Miyasakin leffoista, mutta toi oli aivan ihana. Miksen ole enää neljävuotias!? ;__;

tiistai 12. lokakuuta 2010

Kahviholistin elämää

Namm nammm nammmmm..




Tämmöisiä sulautettuja suklaapatukoita löytyi Ison Omenan Robert's Coffeesta tänä maanantaina, kun päädyimme Sofian ja Charlotan kanssa sinne syömään rahamme. Kuuden kupin aamukahveja seurasi hektisehkö olo ja innoittunutta kuvamateriaalia, jonka haluan tottakai jakaa kanssanne!



Koko kopla koolla. Ja sitten tyhmiä posetuksia Seppälään menijöiden kulkuesteenä:



Tosta sydämestä tuli kerta toisensa jälkeen epämuodostunut :'D



Pakollinen pärstäkuva. Nukuttu on..





Asiaton oleskelu kielletty, tosiaankin. Roskiksille kiipeilykin on ihan asiallinen harrastus..




I BELIEVE I CAN FLYYYYYY


Ton jälkeen päädyimme vielä Helsinkiin moikkaamaan Anniinaa ja Siniä. 70% ajasta meni parkkipaikanmetsästykseen Kaivarin syrjäkujilla ja loput 30% vietimme epämääräisissä pitserioissa ja kuppiloissa hyvän viinin kera. Kameran akku kuitenkin tilttasi ennen kuin pääsimme niin pitkälle asti, joten kuvamateriaali koostuu ainoastaan Charlotan ottamasta, sekavasta videosta, johon saattaa erittäin epätodennäköisesti törmätä It's N Time! :ssa. Melkeinpä toivon, että se jätetään lisäämättä :'D

Mutta se olisi jälleen töitä, yhteentoista yöllä. RAHAN TULOA EI VOI ESTÄÄ!
eikä menoa, jos pääsemme suunnitellulle Japaninreissulle asti..

perjantai 1. lokakuuta 2010

Hiipimistä lehtien ja ruohojen seassa

Kuolemansairauteni on viimein päättynyt! Woo! Suunnistin heti ensimmäisenä töistä päästyäni Krissen kanssa merenrantaan juhlimaan terveyttä ja kyseisen neidin loppuneita yo-kirjoituksia. Ruska on upea ja niin ovat meidän pärstämmekin, joten kuvaspämmiä luvassa!

Hieno homma muuten, että kaikki mun päälläoleva on jälleen HooÄmmää tai Seppälää :D Ainakaan mua ei voi väittää snobiksi...

Esittelyssä Krisse. Ja joo, toi on sen perusilme.



Toi mötikkä on sulklaata :D



Dr. Phil Krisse: You've got to stop smoking!




Loppuun: ollaan me aika söpö kaveruspari....



....en kestä :--------------D

tiistai 28. syyskuuta 2010

Beautiful blogger -award

En-enää-edes-muista-mones -päivä kipeänä meneillään, jeshh. Zara antoi mulle Beautiful Blogger awardin, ja kiljun henkisesti riemusta kun on edes tämän verran tekemistä. Mun elämä kuseeeeeee -_-


1. Mä olen aika pitkälti kaikki tai ei mitään -ihminen. Sen huomaa esimerkiksi tässä mun kipeilyssä: joko en sairastu ollenkaan tai sitten teen kuolemaa viikkokausia.

2. Meillä on maailman järkyttäväluonteisin pikkupiski kilometrien säteellä. Se on omille perheenjäsenilleen oikea kultsipuppli, mutta auta armias jos joku ulkopuolinen uskaltautuu ovesta sisään! Verta ja suolenpätkiä..

3. Olen melko vakuuttunut, että värjään lähitulevaisuudessa hiukseni mustiksi ihan vaan sen takia että jos ne osoittautuvat järkyttäviksi, mun ei enää tarvitse haikailla tummien kutrien perään. Sama vieroituskeino toimi sinisen letinkin kanssa!

4. Mun huumorintaju hämmentää hetkittäin mua itseäni. Esimerkki: oon viettänyt tuntikausia kikattamalla tälle:



No remorse, lallalallalalaaaaa~

5. Rakastan korkokenkiä, mutta olen kertakaikkisen surkea kävelemään sellaisilla. Syynä tähän on säälittävä tasapaino ja kaksi kertaa sijoiltaan mennyt polvi, josta seuraa vino astunta toisella jalalla. .__. Ei oo helppoo.

torstai 23. syyskuuta 2010

En ikinä opi

Kertokaan mulle miten mä voin muka olla ainoa elämänmuoto tässä universumissa, jonka musta tukka saa näyttämään täydeltä perseeltä?! Oon aina ollut sitä mieltä, että dramaattinen musta/tummanruskea tukka on ihan mielettömän hyvännäköinen ja kaunis katsella. Itselläni se ei kuitenkaan ole toiminut -malli on ollut huono, olen näyttänyt zombielta, en ole osannut meikata oikein sen kanssa ja näin edelleen.

Mutta jos kuitenkin..?

Mustaa DeviantArtissa:



Blogeissa:

Converting Vegetarians



Vendeta



Nelliina



Ja sitten mulla.






Hajoan.

Ps. en ole ihan varma näyttääkö toi tukka huonolta mulla värin vai tukan hunon mallin/kunnon takia. Asdff