I'll buy my way to talk to God so he can live with what I'm not

Tällä kertaa haluan jakaa kanssanne tälläisen ilonaiheen:

Hankin siis viimein monen muun bloginpitäjän innoittamana hiustenpidennykset! Sadan euron hinta ei riipaissut kovin pahasti, koska hei, näytän noissa jumalaiselta! (tai ainakin olo on niiden kanssa sellainen :DD ) Ostin ne siis täältä: http://www.dreamhair.fi/


Sain noi ensimmäisen kamerallisen kerran päähän terassireissulle kaveriporukkani Puliämmien kanssa. Kuvasaldo tasan meidän tyylistä -randomia.

Kaks nättii blondii Zara ja Känniina sekä, öh, omppumehua...

Carlotta ja Sofia

Ja porukka kehtaakin väittää etten ikinä osaa pitää suutani kiinni...

Sini (tartteen rumempia kavereita)

Ja Zara jällen.

...Joo. Suuni on sinetöity.

Ja vitut :D

Ja siis ainakin meitä itteämme tää kuvaoksennus kiinnosti kovastikkin.

"Öö wat, mitä nää ny on?!"

Mutta homma on nyt sellainen, että mun villi ja vapaa elämä loppuu tähän maanantaihin. Mut siis hyväksyttiin Mäkkäriin töihin! Siellä siis paistan purilaisia ja syön ranskiksia ja myyn ranskiksia ja syön niitä ja lihon seuraavan puolen vuoden ajan. Tulkaa moikkailemaan!

Peeäs!
Otsikko tulee biisistä joka on soinut mulla parin viikon ajan päässä.
THIS IS ENTERTAINMENT, LIES AAR ENTERTAINMEEEENTTT!. Enjoy.

Interrail, part 1

Interrail on viimeinkin ohi meikäläisen osalta, ja paluu normaaliin päivärytmiin häämöttää. Esimerkiksi huomenna mua odottaisi työhaastattelu Mäkkärissä. Tästä se välivuosilaisuus lähtee! Ajattelin kuitenkin koota jonkinlaista selvennystä siitä, mitä reissun aikana tuli koettua. Kuukausi on kuitenkin niin pitkä aika, että kaikki on pakko pätkiä palasiksi. Kuvaspämmiä ja toivottavasti ei-niin-kuivaa sepustusta siis luvassa!

Ensimmäinen päivä ja asiaankuuluva paniikki alkoi heti aamusta: rinkka painoi liikaa ja heitin puolet kamoista vielä viimeisen viiden minuutin aikana ulos ja pakkasin uudelleen. Kun viimein pääsimme ulos ovesta, alkoi laivamatka kohti Ruotsia. Se sujui suht kommelluksitta -miinus ehkä se, kun kastelin rinkkani automaattikäsienpesuhanassa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Oon fiksu! Laivasta suunnistimme ensimmäiseen junaamme Ruotsissa, ja tunnin siirtymisajasta huolimatta olimme perillä kukkeat kymmenen minuuttia ennen lähtöhuutoa. Eipähän tarvinnut odotella!


Innostuneen sekavat fiilikset toivottavasti kuvastuvat kuvasta (..voiko noin edes sanoa? xD )

Seuraava pysähdyksemme oli Kööpenhaminan puolella, missä hämmästelimme mm. sekunttikelloa liikennevaloissa. On muuten nerokkain keksintö ikinä!




Aikaa ei kuitenkaan ollut kovin paljoa, ja hyppäsimme heti seuraavaan junaan kohti Saksaa ja Hampuria. Emme olleet syöneet koko päivän mittaisen junamatkan aikana mitään. Nälän innoittamana menimme kello kaksi yöllä suorittamaan jokaisen Hampurin turistin pakollisen mission: ostimme Hampurilaiset hampurilaiset. Ah, sitä onnea.



Yö vietettiin hostellissa kahden kalsareillaan nukkuvan intialaismiehen kanssa (joo, nam) ja aamulla suunnistimme jälleen junaan. Berliiniin meno kesti vain pari tuntia, ja loppupäivän saatoimme -onneksi -viettää junattomasti. Tekemistä riitti, sillä Berliini on a) todella laaja ja b) täynnä nähtävyyksiä.


Valtiopäivätalo...




...ja Rönsyraate, aka joku kirkko, oikeasta nimestä ei ole pienintäkään aavistusta. Mutta aikamoinen krumeluuri se oli.

Näimme myös Berliinin muurin ja jonkun epämääräisen, mutta hienon radiotornin, joista ei tullut otettua bloggerin arvoisia kuvia :D Ruokaa tulikin sitten kuvattua kaksin verroin nähtävyyksiin nähden.


Päivällinen: Tiialla Currywurstia ja perunoita (edessä) ja mulla joku epämääräinen gotlettiklöntti. Maistuivat paremmalta kuin miltä näyttävät! Kyseessähän on siis Saksan perinneruoat, oli pakko kokeilla. Ja uskokaa tai älkää: suosittelen!


Päivällinen/illallinen luolamiesten tapaan. Kuinka paljon pahoja silmäyksiä saimmekaan, kun raastoimme melonia auki keskellä Berliinin hienostunutta rautatieasemaa :D
Kuinka saisin rikki kookos- eikun melonin..

Mutta se sepustuksista tällä erää. Kuvia ja maita on noin miljoonan gigatavun verran, ja muistoja sitäkin enemmän. Seuraavassa reilipostauksessa sitten vuorimasemia! :)

Mennyttä tulevaa

Se olis sitten semmonen keikka, että YO:t on kunnialla ohitettu ja pelottava ja törkyinen tulevaisuus odottaa Interrailjunissa ja hostelleissa ympäri Eurooppaa. Jaiks.

Ennen apuaapuapua- avautumista seuraavasta kuukaudesta hiukkasen kuvaspämmiä YO-juhlista.


Tiian kanssa haluttiin välttämättä kuva meidän vessanikkunan edessä.

Siskon ja mun väriero: oranssi ja punavalkoinen. Dikkaan tästäkin.

Myöhemmin lähin ulos Puliämmien kanssa. Tulin kiinalaiselle muita myöhässä mutta paatuneena ja köyhänä pummina sain jämistä ilmaisen aterian :D Oon säälittävä.




Seuraavat kuvat ovatkin sitten kuvasarja, joten seuratkaa tarkasti.


Alaston uros aamulenkillä...
...Josta perverssit partnerini innostuivat ja panivat tanssiksi.


Mä en oikeen arvostanut.

Siinä siis kaikki mitä ette halunneet tietää mun ylioppilasjuhlista :D Juhh.

Reilaus olisi sitten seuraavana edessä. En ole pakannut. En pysty. Pakkaamisen aloittamiseen tarvitaan edes jonkinlainen käsityskyky siitä, että tulee seuraavat muutama viikkoa nukkumaan lähinnä junissa epämukavasti istuen, asemilla lagaten tai hostelleissa tuntemattomien, potentiaalisten varkaiden keskellä. Jjjjoo. Siitä tulee pitkä reissu. Mutta toisaalta melkoisen varmasti aivan mieletön. Jännä tunne kun samaan aikaan odottaa innoissaan ja toisaalta on valmis perumaan koko jutun :'D

Mutta kello on yksi, ja mulla olis huomenna edessä hyvästijättöparty. (on tosiaan vähän kuolemassa oleva olo ton nimen takia...) Sen jälkeen se olisi menoa se. Toivottakaa onnea, mä tartten sitä!

Belle ja terassikauden avajaiset

Pahemmanlaatuista ja turhaa kuvaspämmiä luvassa yo:ita ja oikeaa elämää odotellessa. Tiedän, että teitä kiinnostaa mun rappioitunut elämä ihan vitusti! :D

Olin kahden viikon kuumeräkätaudin jälkeen ensimmäistä kertaa ulkona, kun jo monessa blogissa mainittu helleaalto iski Helsinkiin. 20:n asteen innoittamana uskaltauduin jälleen vetämään hameen niskaan, ja kun vaaleansiniseen puhvihihamekkoon lisättiin rusetti, näytin kummasti Kaunottaren ja Hirvion Belleltä.


Mekko: äidin vanha, ILMAINEN!
Kengät: Vegabond, 39e
Rusetti: Kicks, 5e


Mätsäsimme Anniinan kanssa rusetteinemme hyvin yhteen. Harmi vaan, että tässä kuvassa surkeasti näkyvä vihreä rusetti katosi illan aikana paikkaan x ja d. Huomatkaa myös jälleen tummunut tukkani! YO:issa näytän siis toivottavasti juurikasvuttomalta.



Sitten alkoikin grillaus grillimestari Sofian johdolla...


.
..Ja se terassiolutkausi. Alla oleva kuva selittää varmasti paljon lopuista kuvista. Kai näissäkin jonkinmoista komedia-arvoa löytyy, siis jos on joku muu kuin me. Ja ainiin, ps. En ole raskaana. Enkä kehitysvammainen.




Känniinalla ja mulla on aina ollut tarve näyttää mahdollisimman akrobaattisen typeriltä kaikissa kuvissa. Nämä eivät ole poikkeus. Lisäksi tässä vaiheessa soi muistaakseni biisi: "Vaarallinen painajainen, arvaamaton huono nainen." Fiilikset sen mukaisia.








Sofia ei oikein lämmennyt, jännä..


Myöhemmin illalla siirryimmekin sitten Ruttopuistoon istuksimaan ja sieltä (paskaan) Ale-pubiin. Opitte tästä postauksesta ainakin sen, että Alea kannattaa välttää :D Meno meni muutenkin niin villiksi, että rikoin korkokenkäni ja angstasin lopun iltaa. Ja ps, (jälleen,) älkää haukkuko baarissa pokejen työtä. Ne ei tykkää siitä.



Ja kuten monta kertaa ennenkin, aamumäkin kutsu oli pakottava. Jokainen, joka on ollut Finnkinon mäkissä katsomassa tanssivia puliukkoja tietää miksi. Kävelimme lopulta aamuruskossa kotia kohti -omassa tapauksessani suoraan töihin lähtevien vanhempieni syliin. Hyvä minä! (noot.)

Elämäni evoluutio

Eksyin nostalgiapuuskassani vanhojen kuvien äärelle, ja millaista settiä sieltä löytyikään! Pään sisällä tapahtuvat myllerrykset ovat aina näkyneet mun tapauksessani myös pukeutumisessa -olen siis ollut aikoinani erittäin tyylikäs. Katsokaa ja kauhistukaa!


Vaihe 1: Nörtti



Ikää kypsät 13 vee, kiinnostus ulkonäöstäni: nolla. Käytin häpeilemättä siskoni vaatteita, ja meikistä en ollut kuullutkaan. Katu-uskottavuuteni olikin sitten reippaasti nollan alapuolella -olin se hikke, jota kiinnostivat lähinnä koulu ja fantasiakirjat.


Vaihe 2: Pissis
Jos jotain tyylivaihetta historiassani häpeilen, niin tätä 8'D



14 ikävuoden taitteessa tajusin, että kaikki muut olivat kasvaneet tosi cooleiksi ja aikuisiksi kesäloman aikana (lue: porukasta oli tullut järkyttäviä teinejä). Niinpä yritin epätoivoisesti pysyä massan mukana, ja tulos oli suhteellisen kammottava. En todellakaan tiennyt mitä tein, ja en ikinä ole viihtynyt huonommin missään tyylissä kuin tässä.


Vaihe 3: Emo kid

Yhdeksännellä luokalla tajusin viimein että ei helvetti. Heitin vanhat, neonväriset kuteeni kaapin perälle, ja aloin etsimään omaa tyyliäni. Samoihin aikoihin alkoi myös oma murrosikäni kunnioitettavasti muita jäljessä. Ja ainiin, se teiniangsti.





Ja niinhän siinä kävi, että musta tuli paatunut emo. Tajusin viimein, että mulla ei ollut kavereita ulkonäköni takia ja yhyy yhyy angst. Sitten hankin vielä tietokoneen, jonka avustuksella tutustuin herkkään asiaan nimeltä emo-tyyli. Lopputulos: paljon yläperspektiivikuvia, pandakajalit ja Linkin Parkin angstisia lyriikoita. Itselleni ja muille uskottelin kivenkovaan olevani punk-rockkari. .__.


Vaihe 4: Scene, part. 1

Vanhojentanssien aikaan kyllästyin viimein rypemään itsesäälissä, ja pahin emoilu jäi pitkälti taakse. Sitten kuulin uudesta tyylistä, nimeltä scene.








Täytyy myöntää,että toi tyyli on edelleen musta kivan oloinen. En ikinä ryhtynyt siihen pakonomaiseen scene-tyylin neonvärihelvettiin, vaan pidin siinä oman, tummansävyisen pohjaväreen.

Ulkomaailmalle tosin kerroin edelleen olevani rockkari, mutta jopa musiikkimakuni muuttui selvästi scenerock -painotteiseksi. Hollywood Undead ja Avril Lavigne olivat mielestäni mielettömän katu-uskottavia. Mitä helvettiä.

Vaihe 5: Scene, part 2





Sain jossain vaiheessa päähäni värjätä hiukset sinisiksi, mikä osoittautui elämäni tukkakatastrofiksi. Harjoittelijalla värjätty letti oli kuukausia täyttä purkkaa, ja malli täysi painajainen. Scene-kauteni loppui kuin seinään, ja vanhat punk-rock -tyyliset vaatteet alkoivat jälleen houkuttaa.


Vaihe 6: Kohti naisellisuutta



Sitten tuli kesä, ja sen mukana uusi itsetunto, musiikkimaku ja kauneusihanne. Totesin viimein kyllästyneeni iänikuiseen farkut+toppi -yhdistelmään. Kaivoin ainoan omistamani hameen esille, ja pyörin siinä aina kun voin. Huomasin pitäväni naisellisista vaatteista, ja niinpä aloin ihan tietoisesti vääntämään tyyliäni poispäin poikamaisesta.





Tyylini muuttuikin suhteellisen nopeasti ääripäästä toiseen. Tulevan talven aikana huomasin ihastuneeni peruuttamattomasti lyhyisiin mekkoihin ja korkeisiin korkoihin. Näytin naiselta, ja rakastin sitä. Ainoa asia, mikä uudessa lookissa haittasi, oli tuo Tuksu-tukka. Onneksi tästä ei ole pitkä matka nykyisyyteen, jossa olen päässyt eroon siitäkin! :---)


Eli se siitä. Toivottavasti ette traumatisoituneet! :'D

Vapunjälkeinen snif -tila

Kaveripiirissä riehunut kuume-yskä-räkätauti iski viimein meikäläiseenkin. Ihan omaa vikaani -riekuin vapun ulkona tihkusateessa mekko päällä. Jumalainen mekko. Olo oli siinä sen verran kesäinen, että olen päättänyt ottaa tämän _kevätflunssan_ vakuutuksena siitä, että talvi on ohi!



Eli näissä kuteissa pyöriskelin ensin Mupin synttäreillä ja sitten Ruttopuistossa. Asuun kuului vielä muutama rullaa serpentiiniä ja paksut sukat (joiden piti estää tämä orastava flunssa, jei). Ei varmaan tarvitse mainita, että rakkauteni tuota vyötä kohtaan ei ole laimentunut yhtään~

Sitten vielä bravuuriksi tullut tuskainen katse kameraan.
Mun silmien muoto on yksinkertaisesti sellainen, että näytän joko tosi ovelalta tai kidutetulta Bambilta. Mutta saattepahan jonkinlaista käsitystä meikistä jne :'D

Tukka on kyllä taas haalistunut varjoksi entisestä (verratkaapa vaikka edellisen postauksen tummanruskeisiin!) Väripaketin ostoa siis tiedossa lähitulevaisuudessa. Ajattelin myös pätkäistä tuon varsin emoisan otsatukan kun vielä näen sen takaa edes jotain.

Tässä tervehtymisen jälkeen mun olisi tarkoitus tarttua uudelleen auton rattiin. Olen onnistuneesti vältellyt aihetta kaksi kuukautta, mutta nyt olo on sellainen että ei helvetti. Pari kolaria on ihan ok kun miettii paljon tästä kyseenalaisesta ajotaidosta joutui pulittamaan. Ja Sofia on lupautunut estämään mun pahimmat itsemurhayritykset pelkääjän paikalta.

Toivottakaa siis onnea! (tartteen sitä.)

"Olisiko teillä pikku hetki aikaa?"

Viimeisimmät viikot tiivistyvät pitkälti tuohon lauseeseen. Amnestyn feissarina saan kyllä sen 10e tunnilta, mutta on vähän siinä ja siinä onko se sen arvoista. Tähän mennessä mulla on saldossa lyöjäehdokas, tappouhkaus ja miljoona henkistä keskisormea. Kolme kaveria on lopettaneet kesken kaiken joko potkut saaneena huonon tuloksen takia tai sitten pää on vaan hajonnut. Itse en voi kuitenkaan edes harkita lähtemistä jos aion syödä reilatessa muutakin kuin Suomesta mukaan otettuja ruispaloja. Hajottaa hiukkasen, mutta kaksi viikkoa kestää mitä vaan, eikös?

Niinä hetkinä kun en ole ollut Kampin edessä pipo päässä ja tekohymy naamalla, olen ollut jopa ihmisen näköinen. Mun rakkaus tähän uuteen tukkaan on edelleen täydessä loimussa. Lisäksi kuontalo on vihdoin niin pitkä, että lettikampaus on ihan siedettävän näköinen.


Tosin se ihmisen näköisyys on hirveän suhteellista. Mun naama ei joskus (usein) tee yhteistyötä, mutta tyydytte varmaan hieman siloiteltuunkin versioon... Joomoro. :'D

Mekko ja leveä vyö, mun uusi palvonnankohde, ovat molemmat Gina Tricotista. Mun piti tosiaan ostaa jotain värikästä tolla kauppareissulla, mutta tota joo. :)

Loppukevennykseksi WTF-kuva: miksi noi sipsit on tuolla??? Ei helvetti.