Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2013

Jaksaa, jaksaa

Bloggailla nimittäin. Yritän nyt edes kerran viikossa saada pari sanaa elämänmenosta julkiseksi, mutta ei jumankauta tää on vaikeata! Miten jotkut bloggaajat pystyy päivittäiseen raapusteluun? Mistä ne keksii edes aiheita mistä kirjoittaa??!

Kuten sanottua, mun aiheet eivät paljoa muutu parissa päivässä: tyylikriisi jatkuu yhä vaan. Oon yrittänyt lieventää sitä mm. värikoodaamalla mun vaatekaapin ja viettämällä iltaa aina neljään asti aamulla Lookbookin syövereissä kuolaten tyylejä, joihin ittelläni ei muka ole resursseja. Ja oma vaatetukseni on pysynyt siinä samassa, aneemisessa huppari-farkut -linjassa, fail... Eilen yritin kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla ulkonäöllisesti mielenkiintoisempi, joten lakkasin kynnet asukokonaisuuteen sopivaksi. Mutta kuinkas sitten kävikään:


Liuskoittuvien kynsien iloja. Asiaatunteva kaverini totesi että taidan kärsiä sinkinpuutteesta ja siksi lakat lähtevät tollasina isona laattoina irti. Pitäis varmaan hankkia jälleen yksi pilleriboksi tonne c-vitamiinien ja rautatabujen väliin...

Positiivisena uutisena semmoista, että hankin ensimmäistä kertaa eBaysta tavaraa. Täytenä kokeiluna siis: meditoin, että jos tämä ostoskerta menee nappiin, meikäläinen voisi tutustua nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan. Jos se tyyliangstikin laantuis siitä sitten kun saisin lonkeroni ulottumaan nörttipaitakauppoihin saakka! 

Mutta joo, Karla out!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Siivosin mun huoneen!!!1

Ne jotka tuntee mut tietää kuinka legendaarista tää on. Jaksoin jopa pestä lattiat, ja sit istuin keskellä tätä puhtauden perikuvaa ja otin panoramakuvia mun yhä aika tosi läävästä kämpästäni; tän teema on todellakin crack-luola, ainoostaan laavalamppu puuttuu  ja semmonen olis muuten aivan ihana, ostoslistalle!

Ensiksi rojupöytäni: tosta löytyy kynttilöitä, kynsilakkoja, koruja, hiuskiinteitä, kosmetiikkaa ja sit pari hyvin piilotettua punkkupulloa, mitkä ei kuulu joukkoon...


 Äiti ampuis mut jos tietäis että ripustelen mun verhoihin tavaraa, mutta en tän kämpän tyhmien sääntöjen mukaan periaatteessa sais vuorata seiniä niin millään. Oli siis kehitettävä toinen paikka tunkea tärkeitä lippusia kaiken kansan näkyville, ja laitoin ne sit tohon roikkumaan. Verhonlerpake on kyllä aikalailla surullisen autio tätänykyä, mut onhan mulla tässä muutama opintovuosi aikaa keräillä se kertakaikkisen törkeän näköiseksi. Sitä odotellessa.


 Viimeisenä muttei vähäisimpänä nörttikornerini vaatekaapin, seinän ja mun sängyn tekemässä kolosessa. Mikään ei voita öisiä maailmanpelastussessioita pleikkarilla peitosta tehdyssä viitassa Taru Sormusten Herrasta -julisteen alla! Joka on muuten teipattu tohon kiinni. Fuck the Police.

Sit loppuun vielä edellisen postauksen kynnet jotka viimeistelin heittelemällä glitterilakkaa sinne tänne. Näistä tuli aika kivat vaikka itse sanonkin, mut toisaalta tekeminen oli kans täyttä helvettiä.




tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ja taas mennään

Tai teknisesti ottaen ei todellakaan mennä, koska olo on jälleen aivan uskomattoman seinästä revitty: en tiiä yrittääkö mun kroppa kertoa mulle että oon vaihteeksi saamassa keuhkosyövän kun kurkku on 24/7 karheana ja vilunväreitä kulkee pitkin selkäpiitä jatkuvalla syötöllä. Mitä maailmankaikkeudella on mua vastaan ku oon kokoajan tekemässä kuolemaa?! (syy ei liity mitenkään mun elämäntapoihin, koska Hitler.)

Oon yrittäny tässä keksiä jotain kehittävää tekemistä sängynpohjalla. Alkuun jatkoin jo mun junassa alottamia psykedeelisyyskynsiä, jotka ei oikeasti oo todellakaan näin siistit; tajusin vähän viiveellä että junat tärisee ja se vaikeuttaa suorien viivojen piirtämistä. Mut nojoo. Meditoin tässä pitäiskö väännellä noihin valkosiin osuuksiin vielä jotain lisämaustetta mutta en vaan oo keksiny vielä mitä. Ideoita?


Oon katellu vanhoja kuvia ja päättäny et joko musta on tullu vahemmiten rumempi tai sit en osaa enää photoshopata kuvia niinkuin ennen vanhaan. Kattokaa ny tätä, kaamee scene mut olinpaha ainaki söpö joskus ;__;



Sit oon bailannu uutta Gorillazia liekeissä. Biisi sopii mun tenttiviikkojen tunnelmaan ikävä kyllä kuin nyrkki simään ja mun koemenestykseen. Olinko muuten ainoa joka kuvitteli että nää on lopettaneet soittamisen kokonaan? Vai onko tää vaan joku päätön urbaani legenda, joka pyörii näiden fanisivuilla?





Ja sitten en ookkaan vielä päässyt tarpeeksi pitkälle siitä mitä pitäs tehä; pyöriskelen villisti sängyssä ja yritän päättää pelaisko, lukisko jotai sarjista, vai miettiskö elämän syntyjä syviä. Tietty yks vaihtoehto on jäädä just tähän homehtumaan ja naureskella gallerian ihmiskunnalle:

Herra x:
-sinulla alle 18 v special ystävä
-mina naida alle 18 v girls tasa
-sina kiva mutta yli 18

Lämpenen iha vitusti, jos ymmärrätte mitä tarkotan. Näihin meininkeihin o/

perjantai 2. maaliskuuta 2012


Ei mulla muuta, näistä oli vaan pakko kertoa maailmalle (yleensä mun kynnet näyttää kuukausi sitten lakatuilta mikä on usein totta, joten...)