maanantai 30. elokuuta 2010

Maanantai on mun sunnuntai

Mun piti tänään tehdä yhtä sun toista mutta arvatkaa vaan sainko mitään aikaiseksi.. Aamulla kuvittelin vielä siivoavani, sisustavani ja tekeväni vaikka mitä muuta mielenkiintoista, mutta nyt alkaa tuntua että tämä päivä oli täysin hävitty peli.

Sain kuitenkin jotain päätettyä! Oma 19:sta ikävuoteni lähestyy hälyttävästi, eikä mulla ole oikeastaan ollut minkäänlaista inspiraatiota lahjan suhteen. Tai ei ollut ennen kuin kävin viitisen minuuttia sitten Krissen kanssa jo epäterveelliseksi perinteeksi muodostuneella luovalla tupakkatauolla. Sen innoittamana päätin haluavani uuden kameran!Edellinen (ja sitä edellinen) kokivat kovan kohtalon kun ne varastettiin vääryydellä ja viekkaudella, MUTTA TÄMÄ KERTA ON ERILAINEN koska olen päättänyt haluta unelmakameran!!

Eli tällaista olisin ruikuttamassa. Oioi. En uskaltaisi tolla lähteä paljoakaan baareilemaan tai mitään, mutta tulisi ainakin upeita photoshootteja jos joku teistä suostuu mun kanssa lähtemään :)

ps. En tajua tästä taustakuvasysteemistä mitään enkä ehdi vielä opettelemaan, joten koettakaa kestää tota taustaa ja antakaa ihmeessä vinkkejä mitä pitäisi tehdä sen suhteen! Esim oliko valkonen tausta parempi?

pps. Blogger vihaa mua.

4 kommenttia:

  1. Ooh mäki haluun tollasen kameran ;__; eli juu juoksen photoshootteilee sun kans jos tollasen saat haha. :'))
    Ja mä tykkäilen enemmä ehk täst tummemasta taustasta :D

    VastaaPoista
  2. Juuuuu saan sen! :DD Maksan vaan ite osan siitä sitten. Photoshoottailemaan!!!1

    Juu mäkin nyt tavallaan totuin tähän :'D

    VastaaPoista
  3. heii joo mäki juoksen sitte teijän kanssa :)) joo kyl tää on parempi ku se valkonen :)

    VastaaPoista
  4. Jees, sit meit on jo kolme :DDDD

    Joo siis päätin jo pitää tän <3 Sininen on muuten mahdollisesti mun lempiväri

    VastaaPoista